Ajankohtaista

18.02.2011: Kunkku

Kelkkakunkun tittelistä käytiin hienot kisat lahdessa Salpausselän Stadionilla. Kolmiottelun aloitus oli perjantai iltana Hill Climp kisana, joka ajettiin kilometrin pituisella sprint pätkällä Salpausselän kummulla.

Olin koko porukan 3 Hill Climpissä vain muutaman sekunnin kymmenyksen Hongan ja Puhakan perässä...
Pätkä oli hienosti tehty ainoa vain että muutaman sata metriä ajettiin säkkipimeässä ja siinä meinasikin vähän lipsahtaa, kun muistin että mäen päältä käänty vasempaan vaikka se todellisuudessa kääntyikin oikealle.radan mutkaan oli kerennyt onneksi tulemaan jo pieni valli johon sain tuettua kelkan ja käännettyä oikeaan suuntaan.

Lauantai aamuna startattiin enduro osuudelle. 
Enduro pätkä oli tehty Salpaus selän lähimaastoon ja todella mahtava pikataival olikin saatu tehtyä. Pätkä sisälsi hitaita metsäosuuksia, nopeita koiran ulkoilutus reitteja ja soramontulla kikkailua..Päätin reitille lähdössä että turhia riskejä en ota ja yritän saada virheettömän suorituksen. Maaliin päästyä kellokin oli tykännyt ja 3.sija  n.2 sekuntia Jussi hongan pohja-ajasta jääneenä.

Kelkkakunkun kokonais pisteissä olin tällä hetkellä toisella sijalla ennen rossi osuutta. Pistetilanne näyyti siltä että minun olisi onnistuttava täydellisesti ja hongalla pitäisi olla vähän epäonnea niin olisi mahdollisuus voittoon.

Rossissa lähtö vähän epäonnistui kun kelkka suti jään päällä ja Jussi meni suoraan kärkeen. Tasaisen varmalla ajolla olin maalissa neljäs ja Kelkkakunkun yhteis pisteissä varmistui 2. Sija

Kisoista jäi todella hieno fiilis... nyt ollaan SM:ssä 2.sijalla ja Kunkusta 2:sija .. Nyt vain on mietittävä mistä saataisiin vähän kirratua vauhtia ja seuraavissa SM kisoissa tavoitteena pelkästään parantaa sinne kjärkeen.



Takaisin
Copyright 2011 Risto Juujärvi