|
|
|||||||
Ajankohtaista22.03.2010: Ivalo SmErittäin vaikean kauden ja vastoin käymisten jäälkeen on mahtava huomata että, Vauhti on kohdallaan ja sitä löytyy riittävästi. Ivalossa ajettiin kauden päätös kisa SM sarjan osalta lauantaina 20.3.2010 ja nyt alkaa näyttään siltä että palikat suorastaan loksahtelevat paikoilleen. Aamulla ajettiin ensimmäisenä aika-ajot ja Täräytin taululle pohja-ajan joka pysyi loppuun asti Jurvelin Janne oli toinen heti perässä ja kolmas oli Aki Pihlaja joka oli jo yli kaks sekunttia perässä.. Ensimmäisen erän lähtö tapahtui betoni alustalta lähtöpuomin takaa. Polaris pomppasi mahtavasti viivalta ja olin ensimmäisenä mutkassa, mutta kun aloin jarruttamaan ensimmäiseen mutkaan käsi lipsahti jarrun puolelta kokonaan irti tangosta ja mutka meni leveäksi, mutta pääsin koukkaamaan kuiten neljänneksi. Sain heti mahtavan ajo rytmin päälle ja pääsin Mäkipeurasta ja Loukosta heti ensimmäisellä kierroksella ohi ja Pihlajan akia hiilostin 5 kierrosta ja sitten aukesi mahtava ohitus paikka ja käytin sen heti hyväksi. Kärjessä sain ajella rauhassa omaa rytmiä jonku aikaa kunnes Jurvelin tuli todella lujaa takaa. monta kierrosta kamppailtiin täysillä ykkös paikasta ja Janne kävi muutaman kerran jo rinnalla mutta sain pietettyä sen takana. Toiseksi viimeisellä kiekalla Janne lipsautti sitten vallista yli ja minä painoin täysillä maaliin asti Ykkösenä. Tuli Mahtava fiilis ja hienot muistot mieleen kaudelta 2007 kun Tilanne oli aivan samanlainen ja tuntui ihan semmoinen dejavu tunne kun kamppailtiin Jannen kans kärki paikasta.. Toisessa lähdössä pääsin suoraan kärkeen mutta vanha konkari Iisko-matti väijyi heti takana ja tein pienen ajo virheen niin iisko käytti heti sen hyväksi ja pyyhkäsi suksien ylitse ohi. Noin puoli erää ajoin kakkosena ja rata meni aivan jäätikölle mutkista ja minä yhdessä sikaanissa mutkassa leikkasin sisälle ja kelkka pyörähti vilahduksessa180 astetta ympäri ja Jurvelin ja Mäkipeura pääsivät ohi.. Yritin täysillä ajaa loppuun mutta en saanut enää poikia kiinni ja olin maalissa 4. Yhteis pisteissä olin kokonais kilpailun 2. Kisasta Jäi mahtavat fiilikset ja ensi viikonloppuna ajetaan Snowstaarissa sitten vielä lujempaa :) . Takaisin |
|
||||||
|
Copyright 2011 Risto Juujärvi
|
|||||||